tiistai 24. elokuuta 2010

Synttärit, part deux.

En voi olla koostamatta tätä pientä (ja viimeistä) syntymäpäiväraporttia:
Koska rakastan hotelliaamiaisten muhkeutta, haaveilin pitkään, että tahdon syntymäpäiväaamunani oikein runsaan ähkyn tuottavan aamiaisen. Siihen kuului tietenkin pähkinäsuklaistatäytekakkua, itsetehtyä mysliä jogurtin kanssa, hedelmiä, maitokahvia...
Parasta oli pannukakut amerikkalaiseen tyyliin ihan tomusokerilla ja siirapilla!
Toivottavasti pannukakkuaamupaloista ei tule tapaa tai lihoan lähitulevaisuudessa hyvin paljon.
Koska aamupala tuotti melkoisen (toivotun) ähkyn, lounas sai olla kevyempi.
Teimme salaattia pekonista (hmm, "kevyttä"?), fetasta, nektariinista, basilikasta... joukkoon pääsi myös krutonkeja, jotka tein vanhaksi menevästä ranskanleivästä.
Illalla synttäriseurueeni sai oman täytekakun.
Päällä raastettua suklaata, välissä nektariinisosetta ja kreemiä, laidoissa raitapursotus.
Koska kyse on kuitenkin Madam B.C:n kakusta, päällä on suklaakoristeita ja barbikengät!
Tein ison, ison läjän minimuffinsseja. Oli työlästä, mutta sen arvoista.
Kivaa pientä räpeltämistä. Varsinkin kreemin (ts.kaloripommien) pursottaminen oli hauskaa.
Lakritsi-, suklaamuffinssit ja suklaa-pähkinä-vaahtokarkit kävivät hyvin kaupaksi.
Synttäriseurueeni sai ainakin sokerihumalan jos ei muuta!
Kaiken makean vastapainoksi oli myös tarjolla kevyttä kasvisalaattia ja chilipalloja.

Chilipallot: kaulittua voitaikinaa, jonka päällä tuorejuustoa ja chili-yrtti-mausteseosta.
Taikina on rullattu, viipaloitu ja painettu "kasaan" ennen paistoa.

Jos joku on kiinnostunut enemmän kreemi tms herkkuohjeistani,
hihkaiskoon niin laitan enemmän selostusta resepteistä.
Sain myös yllättävän paljon lahjoja. Milloin lie viimeksi näin lahjottu!
Sain kukkia ja alkoholia...orgaanista vadelmateetä ja vaniljamaustetta...
Parhaan jaetun lahjasijan jakaa tämä Merry Go Around-kaulakoru, 
joka tuli häiritsevän ihanassa koristelaatikossa. Säihkyvät kilpaa keskenään!
Tässä näitte korun kokoa, se on melko suuri.
Pirkolla yllään Infinity Dress.
Toisen jaetun parhaan lahjasijan sai Totoro-lapaset. (Jos et hahmota Totoroja, käännä pääsi oikealle.)
Olin kuolannut Inkan tekemiä Totoro-lapasia ja mitä sitten kaverini olikaan osannut minulle tehdä! 
En pääse näistä yli, värikin juuri niin minua. Hymyilen, joka kerta kun vain ajattelenkin lapasia. 
Aww, olen rakastunut.
Koska olen syntynyt äidin syntympäivänä, olihan minun äispää postipaketilla muistettava.
Paketoin äidilleni tekemäni koristetyynynpäällisen. 
Maalasin tekstiiliväreillä tyynyyn oksalla tönöttävän linnun.
Kun lahjoista on kyse, vedän aasinsillan jokin aika sitten antamaani lahjaan kaverilleni.
Ompelin kassin ja tussasin kylkeen printin, inspiraatio Anthropologien laukusta, via Oh Joy!
Ja pinkit minimuffinssikorvakorut isossa ketjussa cernitistä.

8 kommenttia:

  1. Oi mitä ihania herkkuja olet tarjonnut! (Onneksi söin juuri, muuten olisin varmaan rynnännt paistamaan pikkupannareita. ;)
    Totorot on supersöpöt, kivoja lahjoja näytät muutenkin saaneen.

    Ainiin, onnittelut nyt vielä näin jälkikäteen! Edellisen postauksen synttärimekkosikin on upea, ihanan sävyinen. :)

    VastaaPoista
  2. Jenna,
    kiitos noin runsaista kehuista :) välitän totoroista kehut myös lapasten tekijälle ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä tarjoiluita ja vielä kivompia lahjoja (sekä sun saamat että antamat!)

    Ja tänään kolahti postilaatikkoon kirjekouri ja korvikset saapu perille. Ne on ihanat, kiitos! (:

    VastaaPoista
  4. Voi mitä herkkuja! Ja edellisen postauksen mekko on tosi kaunis! :)
    Olet saanut kivoja lahjojakin, varsinkin tuo sulkakoru on jotenkin aivan ihana!

    VastaaPoista
  5. menni,
    kiitos :) hyvä, että posti oli osannut kuljettaa kuoren oikeaan osoitteeseen :) että ei kiittelemisiä, kiva että pääsin niistä "eroon" ja korvikset saivat tyytyväisen omistajan :)

    Annika,
    kiitos, kiitos :) sulkakoru lensi koru top kymppiin välittömästi, se on kyllä ihana <3

    VastaaPoista
  6. Myöhäiset synttärionnittelut sinnekin! 23 on naurettavan vähän :D Mä olisin myös halunnut synttäriaamiaiseksi kunnon hotskubrunssin, mut tyydyin jogurttiin ja ruisleipään.
    Synttärit on kyllä niin kivat laittaa ja järjestää :) Totorolapaset on kyllä kivat :)

    VastaaPoista
  7. Ei luoja mä kuolaan noita tarjoiluja :D Kauheen vaivan oot nähny! Mulla on tulossa syyskuun alussa yhdistetyt synttärit ja tuparit ja aattelin kanssa väsätä jotain kivaa :)

    VastaaPoista
  8. heidi,
    kiitos, vaikka nro 23 on jo aivan liikaa, voisin ottaa viimeiset kymmenen vuotta uusiksi parikin kertaa ennen tästä ylöspäin menoa..:D synttärit on kyllä aina kiva järkätä, varsinkin kun olen tälläinen juhlahössöttäjä :)

    Inka,
    kiitos, vaiva oli sen arvoista! :) luulen että mäkin sitten kuolaan (taas) vuorostani sun blogissa tuparisynttäreittesi huudeilla..:D

    VastaaPoista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.