keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Avainjuttu.

Kukapa muistaa, kun viime vuonna clutchin kutistin pienemmäksi kukkaroksi ja tein ylijäämäpaloista mm. avaimenperän?
Ei ole perä entisensä, voin kertoa. Käytetty on, kun hajoamispistettä hivotaan. On aika tehdä uusi killutin.
Ja ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni päädyin niinkin yksinkertaiseen ratkaisuun, kun kolmen helmen pujottamiseen vahvaan nyöriin. Nolottaa myöntää, mutta valikoin helmiä ihan kohtuuttoman kauan. Joskus sitä ei vain osaa päättää!
Keltainen helmi on samasta korusta alunperin, mistä tein kuvassakin näkyvän rannekorun ja isomman helmikaulakorun (ks. postaus). Tuo oranssi rannekorukin on itsetehty. Vähän pirskahtelevaa räväkkyyttä tähän sateiseen kesään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.