keskiviikko 16. toukokuuta 2018

DIY: Turbaani (Helppo ja haastava).

Pää suojaan auringolta! Ja jos ei lippikset istu päähän kuten minulla niin yksi pyöräilynkin kestävä  (vrt. lierihatut lähtee ilmavirran mukaan) keino on käyttää jonkinlaisia turbaanipipoja. Ompelin kaksi sellaista, yhden toooooooodella helpon ja toisen vähän haastavamman. Ensiksi mainitusta tein myös tutoriaalin:
Tee itse: Helppo turbaani 

Tämä todella on helppo. Siinä on vain yksi sauma - jos sitä nyt edes saumaksi voi sanoa. Tämän voi myös ommella kokonaan KÄSIN, et siis tarvitse välttämättä turbaanin ompeluun ompelukonetta!
Tarvikkeet: Pala joustavaa ja ohutta trikoota, mittanauha, sakset ja ompelulankaa sekä -neula.

Tee näin: Aseta kangas kaksinkerroin, taite alareunaan kuvan mukaisesti. Mittaa päänympäryksesi otsasta niskaan ja takaisin otsaan siitä kohdin mitä haluat turbaanin olevan. Merkkaa pituus taitetta pitkin ja taita kaksinkerroin nuolen suuntaisesti. Mittaa turbaanin ns. syvyys otsalta niskaan. Tämän mitan mukaan leikkaa säde, jolla leikaat turbaanin kappaleen.

Mittoihin ei tarvitse lisätä saumanvaroja. Huomioi kankaan joustavuus, jos kangas joustaa vain vähän, käytä koko mitat, jos taas tosi paljon, leikkaa mitat kuin kangas olis päässä joustettuna.
Avaa jälkimmäinen taitos. Ompele kaarevaa reunaa myöten koko reuna yhteen ja kiristä lopuksi (tämän voi harsia myös koneella). Vedä kaari niin suppuun kuin mahdollista ja päättele lanka. Taita kaareva reuna yhteen ja harsi kiinni. Nyt kokeile turbaania, jos se on liian löysä, voit vielä vetää langat pois ja leikata kaarevasta reunasta ylimäärästä pois. Jos turbaani on hyvä, fiksaa "sauma" kasaan eli ompele kummaltakin puolelta mahdollisimman pienin pistoin kankaan reunat yhteen ja piiloon. Saumasta on tarkoitus saada tasainen - ethän halua, että se painaa otsaasi hassuja ryppyjälkiä.
Ja sitten se onkin valmis! Tämä on enemmän pipomaisempi turbaani, joka on helppo pistää päähän ilman peiliä.

Malliin voisi muuten tehdä vaikka ja mitä lisuketta. Jos olisin kymmenen, tahtoisin turbaaniin ehdottomasti rusetin.
Tee itse: Haastava turbaani 

Oikeasti ei tämäkään kovin haasteellinen ole, vaatii vain hetken enemmän aikaa ja sen ompelukoneen. Ohje on Suuri Käsityölehdestä nro 2/19 // Lisäys: HUOM! Ko. lehden numeron kannessa lukee 2/18, vaikka oikeasti kyseessä on nro 2/19.

Turbaaniin käytetään vuorta ja se tehdään kuudesta kappaleesta (neljä "pipokappaletta" ja kaksi nauhakappaletta). Takaa niskasta kulkee otsalle leveä nauha, joka kiedotaan ns. solmuksi eteen ja kiinnitetään pistoin paikalleen. Itse en tosin kiinnittänyt nauhaa, vaan tykkäsin siitä, että sen voi kietoa paikoilleen erin tavoin.

Pitää vielä mainita erikseen, että kun kopioin ohjeen lehdestä, en huomannut että ohjeeseen kuului ohjepiirroksia eri sivulta. Kotona minulla oli kangas, inspiraatio ja aikaa - ja sitten piirrokset puuttuivat! Voi pee.. Kunnes kysyin Facebookin kässäryhmästä apua - ei mennyt kymmentä minuuttia, kun sain kuvana puuttuvat piirrokset toiselta ryhmän jäseneltä! Ihanaa, somen nopea voima! Ja niin aloin heti ompelemaan turbaania.
Ja nyt ei pää pala näillä kesän ekoilla helteillä! On turbaania mistä valita.

22 kommenttia:

  1. Upeita turbaaneja ja kiitos ohjeista. Tuota haastavampaa voisin testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä :) tuo oli kyllä kiva tehdä ja ei tarvinnut kopioida kaava-arkin sekamelskasta kaavaa vaan sen pystyi leikkaamaan ohjeiden mukaan :)

      Poista
    2. Jäi askarruttamaan ohjeessa "Aseta kangas kaksinkerroin, taite alareunaan. Mietin, mistä turbaani laitetaan päähän, jos alareunassa on taite. Myöhemmin kerrot, että se "taite avataan". Tarkoitat avaamisella "leikataan auki"? En saanut selvää, teetkö yksinkertaisesta kankaasta? Eikö se tehdä kuitenkin kaksinkertaisesta kankaansta, tavallaan "vuoritetusta", jolloin "taitteeseen" ommellaan sauma? Olisin kaivannyt vaikka videoklipin, sen verran aukkoja jäi ohjeistasi. Moni oli kuitenkin ymmärtänyt. Kiitos sinulle.

      Poista
    3. Kangas on valmiissa turbaanissa kaksinkerroin, siksi taite tulee alareunaan. Taite on tuo sama mikä on kyseisen tekstiohjeen alla olevassa kuvassa ekana, ns. puolikuukuva ennen kaarevan reunan harsimista. Sitä ei leikata auki eikä siihen tule ommeltavaa saumaa, kangas leikataan kaksinkertaisena valmiiksi. Taite mikä avataan ennen harsimista on pystysuorassa oleva taite (ja avaamisen jälkeen kangas avautuu eteen puolikuuna, jonka jälkeen reunan harsiminen). Toivottavasti tämä auttoi :) kysy toki vielä, jos mietityttää!

      Poista
  2. Hei! Turbaani on loistava päähine monessa hommassa, kun hiukset saa tungettua pois tieltä. Minä olen tehnyt tällaisella ohjeella: http://www.princesstafadzwa.com/turban-hat-tutorial/ Tämä on haastavuudeltaan varmaan noiden sinun turbaaniesi väliltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva! Kiitos, että jaoit ohjeen! :) Näyttää toimivalta. Vähän vastaavan ohjeen suomeksi bongasin ja jaan sen tännekin, jos vain saan tässä kesän aikana tehtyä sen.. :)

      Poista
  3. Pikkusen tarkempia ohjeita kaipasin. Kangastako ei laiteta alussa oikeat puolet vastakkain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei laiteta, koska turbaania ei käännetä nurin vaan oikea puoli jää heti ulkopuolelle. Eli riittää, kun laittaa nurjat puolet vastakkain, yhdistää ja rypyttää reunan kasaan :) Kysy vain, jos tarvitset vielä tarkempia neuvoja :)

      Poista
  4. Hei, haluaisin tehdä tuollaisen helpon turbaanin, mutta en ihan ymmärrä ohjetta. Missä kohtaa kankaan taitokset ovat kun mittaan pään ympärysmitan? Entä onko turbaanin syvyys mitaltaan tuo säteen halkaisija keskeltä vai reunasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Päänympäryksessä taite kulkee kuvassa alareunassa kohdassa missä lukee taite. Eli sitä myöten ympärys=kankaan pituus. Syvyys on säde taitekulmasta alkaen. Selvensikö yhtään? :)

      Poista
    2. Eli siis syvyys on 4. kuva eli mittaan taitekulmasta keskelle kohti saksia enkä reunaa pitkin? ☺

      Poista
    3. Niin syvyys=sädw on kulmasta laitoihin, mitta on sama koko kaarevan reunan :) mittaa siis myös taitetta pitkin sekä pystyyn että vaakaan.

      Poista
    4. Eikun nyt apua ohjeistin väärin!! Anteeksi sekoiluni, tämän turbaanin teosta on niin kauan aikaa etten kunnolla tarkistanut mitä vastasin. Syvyys siis pystyyn, kuvassa kolme nuolen mukaan! Ei vaakaan, sehän on jo ympärysmitta kahtia taitettuna. Eli kun merkkaat syvyyden niin leikkaat vain sen ja ympärysmitan välistä kaarevasti niin saat turbaanin muodon.

      Poista
  5. Missä on haastavan turbaanin työohje?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstissähän se lukee, Suuri Käsityö -lehdestä löytyy. Enhän sitä sentään voi blogiini kopioida :) Jos samankaltaisesta tykkäät, niin tästä turbaanipannasta on ohje (ja eikä lainkaan haastava sekään) https://madambc.blogspot.com/2020/04/diy-turbaanipanta-ohje.html

      Poista
  6. Kivan näköisiä turbaaneja! Minulla tukka on usein takussa ja sikinsokin. Tuommoista hiusturbaania olen miettinyt avuksi. Tuohan on hyvä asustekin. Itse olen katsellut semmoisia, jotka olisivat hyviä hiusten kuivaukseen. Tätä ohjetta täytyy kyllä myös kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) pyyheturbaani toimii myös, käytän aina hiustenpesun jälkeen :) kokeile ihmeessä myös tätä!

      Poista
  7. Hei. En löydä ohjetta sk lehdestä 2/18. Missä siellä ohje pitäisi olla 🤔 kiitos 🙏🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kyllä se sieltä sivulta 21 löytyy, tarkistin juuri, numero on oikea :) terv. Madam B.C. (en jostain syystä pääse vastaamaan sinulle blogin profiililla)

      Poista
    2. Sain ison pinon suuri käsityölehtiä juuri kun tein tuolla helpommalla ohjeella pipon. Itseäkin kiinnosti myös tuo toinen ohje ja innoissani etsin tuon lehden, mutta ohjetta ei löytynytkään... Selasin myös muut lehdet, kunnes turbaaniohje tuli vastaan ja huomasin että siinä ensimmäisessä lehdessä oli kannessa kirjoitusvirhe, se on 2/19 numero, vaikka kannessa lukee 2/18

      Poista
    3. Hei! Kas, no kumma kun ei sitten ole löytynytkään :) Kiitos, lisään infon myös tekstiin. Harmillista, että numeroon on toimituksella mennyt väärä vuosi.

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.